Onkin hurahtanut pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Tällä aikaa ollaan ehditty kisareissata jo jokusen kerran.
Toukokuun alussa matkattiin Iittiin Suomi Cupiin.
(Suomi Cup on kutsukilpailu edellisen kauden parhaille koirille.)
Hurjaa aloitella kisakausi noin aikaisin! Koiristani vain Zero on/on ollut se, jota edes uskalsin pitää rittävän hyväkuntoisena kisoihin, normisti koirani ovat olleet kisakuntoisia myöhemmin kesällä.
Ilmeisesti potkua löytyi kohtalaisesti, tuloksena 4. sija SERTin kera!
Matka- ja lenkkikaveri / Zeron sisko Tinka oli 5. Kolmaskin sisarus oli saanut kutsun, mutta ikävä kyllä Rambo ihmettelyineen ei päässyt finaaliin.
Zero on vm. 2009 eli Derby-ikäinen, joten pari viikkoa myöhemmin matkasimme Lietoon Derbyilemään. (Derby on kilpailu ko. vuonna 3v. täyttäville koirille.)
Kaikki nämä vuodet olen onnistunut välttämään matkaamista Lounais-Suomeen, mutta nyt oli vähän niin kuin pakko lähteä. ;)
(Pitkä matka, ei muuten mitään vikaa.)
Lähdettiin jo edellisenä päivänä, yövyttiin n. 20km päässä kisapaikalta. Koirilla oli majoituspaikassa hauskaa, pientä riehulia sängyille ja alas. :D
Pitkän päivän tulokset olivat Z 3. sa ja Tinka 6. sa.
Kolmaskin kisa on ehditty käymään, kesäkuun puolessa välissä matkattiin Vaasaan Pupujuoksuihin.
Nyt matkattiin isommalla porukalla, 3 ihmistä ja 5 whippetiä. Tällä kertaa lähdin kotoa aamulla klo 03, palauduin juuri ennen Kymmenen Uutisia - normi reissu.
Vaasassa oli pienimuotoinen sukukokous, sinne oli matkannut Tiger's Chaos No-pennuista viisi! (Sisaruksia on seitsemän.)
Yhteiskuvaa piti toki ottaa... :)
Vasemmalta Rambo, Pocca, Zero, Onni ja Tinka
Muutenkin oli päivä, jolloin kannatti ottaa kuvia...
Rambo voitti ja Zero oli toinen, molemmille SERT!
Matkakumppani/lenkkikaveri Fasu (Play A While Fazer) oli 4. sa, Onni (Zeron ja Tinkan veli) 5. sa ja Tinka 6. sa. Veteraaneissa Cocu, autollisemme neljäs kilpailija, voitti saaden neljännen sertinsä.
Hyvä päivä siis! :)
(Tähän laittaisin kuvan sertististä, jos jotenkin saisin käännettyä oikeaan asentoon... ;) )
Seuraavat kisatkin on jo katsottuna, ja jopa yhteen näyttelyyn on Zero ilmoitettu!
Nanon kisastartti odottaa itseään, ensin piti nostaa kuntoa, nyt parannellaan lihasvenähdystä ja sitten taas nostetaan kuntoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti